Miten rauhoittaa punoittavaa ja näppyläistä suunympärysihottumaa

Miten rauhoittaa punoittavaa ja näppyläistä suunympärysihottumaa

Punoitus, näppylät ja hilseily suun ympärillä saattavat olla merkki perioraalidermatiitista (POD). Ajatellaan, että vääränlainen kosmetiikka tai esimerkiksi hammastahna voi saada perioraalidermatiitin oireilemaan. Siksi onkin tärkeää hoitaa perioraalidermatiitista kärsivää ihoa mahdollisimman hellävaraisesti. Lue Moi Forestin vinkit ärtyneen suunympärysihon hoitoon.

Perioraalidermatiitti on suunympärysihottuma on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi ja sitä esiintyy erityisesti 15-45-vuotiailla naisilla. Suunympärysihottuma tulee nimensä mukaisesti suun ympärille mutta sitä voi esiintyä myös silmien ulkonurkissa tai nenänpielissä. Yleensä iho punoittaa ja siihen tulee pieniä märkänäppylöitä. Suunympärysihottuman taustalla on samankaltaisia tekijöitä kuin ruusufinnissä eli rosaceassa ja se voi pahentua esimerkiksi UV-säteilyn vaikutuksesta, stimuloivista ruoka-aineista tai lämpötilojen vaihtelusta, kuten ruusufinnikin.

Sekä suunympärysihottuman, että ruusufinnin syntyyn vaikuttavat hormonaaliset tekijät ja hermoston sekä suoliston epätasapainotila. Suunympärysihottuman on ajateltu aiheutuvan muun muassa kortisonivoiteista, kosmetiikasta tai hammastahnoista, mutta ne voivat vain laukaista oireet. Taudin varsinaista mekanismia ei tunneta täysin. Joissakin tutkimuksissa on huomattu, että kuten ruusufinnissäkin myös suunympärysihottumassa ihon tulehdustilaan liittyy ihon immuunireseptorien voimakas reagointi tiettyjen mikrobien läsnäoloon. Näitä mikrobeja ovat Candida albicans -hiiva, fusobakteerit sekä talipunkin kantama Bacillus oleronius -bakteeri. Yleensä nämä mikrobit eivät aiheuta iho-ongelmia mutta kehon mikrobiston ja immuunipuolustuksen ollessa epätasapainotilassa, voi iho alkaa oireilla ruusufinnin tai suunympärysihottuman muodossa. 

 

“Käytän yövoiteena ja toimii ihan älyttömän hyvin ärtyvään ihoon, maskin aiheuttamaan ärsytykseen ja POD-näppyihin.”

Asiakkaamme palaute Forest Dust® Multipurpose Creamista 

 

Näin hoidat ärtynyttä suunympärysihoa

Paras lopputulos saavutetaan, kun yhdistetään stressinhallintamenetelmät oikeanlaiseen ravintoon ja ulkoiseen kosmeettiseen hoitoon. Positiivisia tuloksia suunympärysihottuman hoidossa on saatu esimerkiksi herkälle iholle tarkoitetuilla luonnonkosmetiikkatuotteilla, funktionaalisella ravintoterapialla sekä ayurvedalla.

♡ Vältä stimuloivia ruokia ja juomia kuten esimerkiksi voimakkaita mausteita, alkoholia, runsasta sokerin ja valkoisten jauhojen käyttöä, sitrushedelmiä, tomaattia, kahvia ja suklaata. 

♡ Suosi kehoa viilentäviä ja kehon happamuutta alentavia ruoka-aineita, kuten vihreitä kasviksia, avokadoa, vesimelonia, kurkkua, makeita omenia ja päärynöitä, kookosvettä, sekä fenkolinsiemeniä.

♡ Voit kokeilla myös yrttejä, kuten voikukkaa, nokkosta, siveydenpuuta, shatavaria (terttuparsa) sekä Pascoen happoemäsjauhetta tai juotavaa savea.

♡ Käytä vain ihoa rauhoittavia tuotteita, vältä voimakkaasti peseviä, kuorivia tai liian aktivoivia ihonhoitotuotteita. Moi Forest Baby Cream sekä Microbiome Magic Oil ovat erittäin hellävaraisia tuotteita ja sopivat herkästi reagoivalle iholle. Tuotteiden sisältämä metsäpöly® rauhoittaa ihoa muiden raaka-aineiden kanssa. Metsäpöly® myös antaa rauhoittavaa signaalia ihon immuunireseptorien kautta ja voi auttaa hillitsemään tulehdusta ihossa. 

♡ Vältä auringossa oleilua ja suojaa kasvoja leveälierisellä hatulla ja pysyttele varjossa aurinkoisella säällä.

♡ Yritä löytää jokin rentouttava ja rauhoittava hengitys- , meditaatio- tai joogatekniikka, joka tuntuu mieleiseltä. Voit myös harrastaa metsässä kävelyä tai mitä tahansa, joka laskee stressitasojasi.  

Lähteet:
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00499

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK525968/

Edellinen julkaisu Seuraava julkaisu